MMAF Forum

Yhdistyksen kanavat => Uutiset => Aiheen aloitti: Santtu - 17 Lokakuu 2010, 12:24:48



Otsikko: L-luokkien tyyppihyväksynnän uudistaminen – Asetusehdotukset komissiosta
Kirjoitti: Santtu - 17 Lokakuu 2010, 12:24:48
Vastaanotimme yllä mainitunlaisen otsakkeen sisältävän viestin Liikenne- ja viestintäministeriöstä 5.10. Viestin mukana tuli neljä tausta-asiakirjaa EU:n komission julkaisemalle ehdotukselle L-luokan ajoneuvoja koskevien säädösten kokonaisuudistuksesta. Jokainen voi mielessään kuvitella, millaisia teollisuuden ja viranomaisten hengentuotteita tuollainen paketti voi pahimmillaan pitää sisällään – ja olla kuvitelmissaan oikeassa. Alla on muutamia ensi vaiheen huomioita. Lausunto aiheesta tulee antaa 19.10 mennessä LVM:lle.

Kyse on moottoripyörien tyyppihyväksyntädirektiivin uudistamisesta. Ehdotuksen mukaan direktiivi muuttuisi asetukseksi, joka on sellaisenaan voimassa olevaa lainsäädäntöä kaikissa EU-maissa. Toisin sanoen Suomen eduskunta tai liikenne- ja viestintäministeriö eivät voi puuttua asetuksen sisältöön mitenkään sitten, kun se on hyväksytty. Lisäksi teknisten vaatimusten sisällöstä päättäminen on ehdotuksen mukaan tarkoitus siirtää pelkästään komission toimivaltaan, mikä merkitsee, että käytännössä asia on jatkossa vailla todellista demokraattista kontrollia.

Tyyppihyväksyttyjen pyörien rakentelun kannalta ehdotuksesta ei seuraa yhtään mitään hyvää. Eri vaatimusten kautta ”roplauskielto” käytännössä ulottuisi melkein koko pyörään. Esimerkiksi moottorin ja voimansiirron osalta ”roplauskiellosta” säädetään jo suoraan tässä puiteasetuksessa, tehoa tai huippunopeutta ei saisi kasvattaa edes hyväksytyillä palikoilla. Akselivälin ja rengaskokojen muutoskielto puolestaan tulisi mutkan kautta siksi, että ABS:t tulevat pakollisiksi. Bensatankkia taasen ei voisi jatkossa muuttaa ilman erityistä haihtumispäästötestiä. Tässä siis vain joitakin esimerkkejä.

Omavalmisteet, eli yksittäishyväksyntäsääntelyn, asetus jättäisi edelleen kansalliseen harkintaan samalla tavalla kuin muutama vuosi sitten autojen puitedirektiivissä. Teoriassa olisi siis mahdollista säätää omavalmisteille kevyemmät päästövaatimukset, kuten APU II-raportissa ehdotettiin. Tämä on kuitenkin vain teoriaa, todellisuudessa asia ei etene yhtään mihinkään, ellei komento siihen tule joltakin meikäläistä liikenneministeriötä korkeammalta taholta.

Miten tästä pääsee rakentelijoiden kannalta enää huonompaan suuntaan? No siten, että seuraavaksi aletaan ulottaa näitä vaatimuksia taannehtivasti myös vanhempaan kalustoon ja määrätään kaikille pyörille määräaikaiskatsastus. Hienovaraisia viitteitä siihen suuntaan ehdotuksessa jo on.

Hyvät neuvot ovat nyt kalliita. Jos ehdotus toteutuu, se merkitsee rakenteluharrastuksen auringonlaskun alkamista. Ei harrastus tietenkään heti mihinkään lopu, mutta parinkymmenen vuoden kuluttua, kun käytössä olevasta kalustosta valtaosa on roplauskiellon piirissä, tilanne on toinen. Markkinoiden kaventuessa esimerkiksi harrastuksen ympärillä pyörivä pienyritystoiminta ajautuu kovin ahtaalle. Erilaisten aftermarket-osien saatavuus heikkenee merkittävästi. Koko harrastuksen idea persoonallisen näköisistä moottoripyöristä ja niiden itse käsin tekemisestä kärsii, ellei käsityön tuloksia voi enää käyttää tarkoitukseensa – ajamiseen.


Otsikko: Vs: L-luokkien tyyppihyväksynnän uudistaminen – Asetusehdotukset komissiosta
Kirjoitti: Santtu - 17 Lokakuu 2010, 17:48:45
Komissio on julkaissut ehdotuksensa L-luokkien säädösten kokonaisuudistuksesta. Ohessa ehdotukset ja asiaan liittyvät komission tausta-asiakirjat, sekä komission tiedote asiasta:
 
  •  Komission asetusehdotus uudeksi L-luokan ajoneuvojen tyyppihyväksynnästä (2010/0271 (COD))  (http://www.mmaf.fi/documents/L-tyyppihyvaksynta-201010-Komission-asetusehdotus-Suomi-com-2010-542-fi.pdf)  
  •  Suomenkielinen tiivistelmä vaikutusarvioinnista   (http://www.mmaf.fi/documents/L-tyyppihyvaksynta-201010-Vaikutusarviointi-tiivistelma-suomi-sec-2010-1151-fi.pdf)  
  •  Vaikutusarviointi (vain englanniksi)  (http://www.mmaf.fi/documents/L-tyyppihyvaksynta-201010-Vaikutusarviointi-sec-2010-1152_en.pdf)  
  •  Komission tiedote (vain englanniksi) (http://www.mmaf.fi/documents/L-tyyppihyvaksynta-201010-MEMO-10-464_EN.pdf)
.
 
Asiakirjat ovat julkisia ja saatavissa myös komission verkkosivuilta: http://ec.europa.eu/enterprise/sectors/automotive/documents/proposals/index_en.htm (http://ec.europa.eu/enterprise/sectors/automotive/documents/proposals/index_en.htm)
 
Komission ehdotusta käsitellään ensimmäisen kerran komissiossa 21.10. Ehdotuksen toimeenpano edellyttää Suomessa laintasoisia muutoksia, minkä johdosta asiasta laaditaan myös ns. U-kirje eduskunnalle. U-kirjeen valmistelua ja ehdotuksen käsittelyn käynnistämistä varten, pyydetään mahdolliset huomiot komission ehdotuksesta toimittamaan 19.10. mennessä. Tarkoitus on myös perustaa asian neuvostokäsittelyä varten taustaryhmä.

Motoristien edustajaksi ilmoitetaan SMOTO. MMAF on SMOTOn jäsenyhdistys.


Otsikko: Vs: L-luokkien tyyppihyväksynnän uudistaminen – Asetusehdotukset komissiosta
Kirjoitti: Choppers_Forever - 18 Lokakuu 2010, 09:43:28
Voihan kiesus. jopa on pommi, eläköön EU ja fakin viherkukkatädit ja rusettikaulat.



Otsikko: Vs: L-luokkien tyyppihyväksynnän uudistaminen – Asetusehdotukset komissiosta
Kirjoitti: Tuusulan T-Bone - 18 Lokakuu 2010, 13:14:55
Me ollaan vissiin oltu melko kivulias piikki kotoperäisten wirkasatraappiemme lihassa. Tuolla nimittäin näkyy myös Suomen LVM:n kädenjälki muutamassa kohdassa - ja ne kohdat eivät ole erityisen "harrastajaystävällisiä". Nyt sitten Brysselin kautta potkaistaan meitä munille.

Jos tuo asetus menee tuollaisenaan läpi, voi MMAF ryhtyä pikkuhiljaa sammuttelemaan valoja. Se tietysti on wirkasatraappien tarkoituksenakin. Onhan se nyt pöyristyttävää, että harrastaja itse muka tietää paremmin, millaista lainsäädäntöä hän tarvitsee.

Ei oikein tule muuta mieleen kuin että toivottavasti tämän takana olevat henkilöt nukkuvat vastedes yönsä hyvin.


Otsikko: Vs: L-luokkien tyyppihyväksynnän uudistaminen – Asetusehdotukset komissiosta
Kirjoitti: Choppers_Forever - 18 Lokakuu 2010, 14:26:38
Tuskin ne taannehtivasti saavat pykäliä voimaan? Sehän olisi jo oikeusmurha pahimman kautta. Uskomatonta silti kaikkinensa.


Otsikko: Vs: L-luokkien tyyppihyväksynnän uudistaminen – Asetusehdotukset komissiosta
Kirjoitti: Santtu - 18 Lokakuu 2010, 16:49:56
Tuskin ne taannehtivasti saavat pykäliä voimaan?

Sitä ei tiedä mitä tullaan takautuvasti saattamaan voimaan. Varsinkin viherargumenteilla voidaan ajaa kaikenlaista yllättävää. Ja joskus ne rajoitukset tulee epäsuorasti, esim fossiilisilla polttoaineilla käyvien ajoneuvojen käyttörajoituksina (aika, paikka) tai vaikka kohtuuttomina päästövaatimuksina muutoskatsastuksessa.


Otsikko: Vs: L-luokkien tyyppihyväksynnän uudistaminen – Asetusehdotukset komissiosta
Kirjoitti: MakeH - 18 Lokakuu 2010, 21:11:42
2 sivua sain luettua, kunnes ymmärsin että meidän maan matosten parasta siellä ajatellaan.  >:(


Otsikko: Vs: L-luokkien tyyppihyväksynnän uudistaminen – Asetusehdotukset komissiosta
Kirjoitti: smuige - 19 Lokakuu 2010, 01:57:18
Vastaanotimme yllä mainitunlaisen otsakkeen sisältävän viestin Liikenne- ja viestintäministeriöstä 5.10.

Alla on muutamia ensi vaiheen huomioita. Lausunto aiheesta tulee antaa 19.10 mennessä LVM:lle.

Kyse on moottoripyörien tyyppihyväksyntädirektiivin uudistamisesta.

Tyyppihyväksyttyjen pyörien rakentelun kannalta ehdotuksesta ei seuraa yhtään mitään hyvää.

Omavalmisteet, eli yksittäishyväksyntäsääntelyn, asetus jättäisi edelleen kansalliseen harkintaan samalla tavalla kuin muutama vuosi sitten autojen puitedirektiivissä.

Miten tästä pääsee rakentelijoiden kannalta enää huonompaan suuntaan? No siten, että seuraavaksi aletaan ulottaa näitä vaatimuksia taannehtivasti myös vanhempaan kalustoon ja määrätään kaikille pyörille määräaikaiskatsastus. Hienovaraisia viitteitä siihen suuntaan ehdotuksessa jo on.


Ekaksi tuli mieleen, että onko siis MMAF saanut lausuntopyynnön.
Mutta sehän selvisikin seuraavassa vastauksessa, että lausuntopyyntö on esitetty smotolle, ei MMAFlle.

Ei kyllä ole paljoa annettu aikaa lausunnon antamiselle...

Koskee siis tyyppihyväksyttyjä, vanhat ja omavalmisteet voisi siis pääsääntöisesti rakenella edelleen "miten haluaa"?

Hienovaraiset viitteet ei kuitenkaan tarkoita että joku tulee voimaan.
Tosin itse pidän tätä katsastuksen ulottamista kaikkiin tieliinnelain alaisiin kulkuneuvoihin vain ajan kysymyksenä.
Se onkin sitten eri asia, minkälainen tästä katsastuksesta muodostetaan. Mikä on katsastusväli? Esim 5 vuotta. Turhaahan tuo on niinkuin autojenkin katsastus, vai mitä  ;)
Lisäksi aikaisemmin tämä katsastusasia on ollut tapetilla lähinnä katsastuspuolen henkilöiden ajamana...  >:(


Otsikko: Vs: L-luokkien tyyppihyväksynnän uudistaminen – Asetusehdotukset komissiosta
Kirjoitti: jussi - 19 Lokakuu 2010, 07:34:46
Kyllä tämä liikenne- ja viestintäministeriön paketti tuli suoraan MMAF:lle samoin kuin Smotolle. Ja muutamalle muullekin.

Ei tuo katsastus tässä taida olla isoin juttu, eikä pyörien katsastusta mielestäni oikein voi verrata autojen katsastukseen. Toinen juttu on se, että ei noita vanhoja pelejä loputtomiin riitä rakennettavaksi.


Otsikko: Vs: L-luokkien tyyppihyväksynnän uudistaminen – Asetusehdotukset komissiosta
Kirjoitti: Röpöttäjä - 19 Lokakuu 2010, 09:03:50
Joop katsastus tulee siten yhdenmukaisestiEU:n mukaan joka vuosi. Jos rekisteriotteessa esim. lukee Metzler 21 80/90 edessä ja pistät Avonin se ei käy jos sitä ei ole tyyppihyväksytty ao. ajoneuvoon erikseen.
Tässä lakiasiassa uuden pyörän roplaus johtaa "omavalmisteeksi" joten pakokaasutestaamaan......

Omavalmisteissa on se ongelma että laki sallii nyt apu2:n mukaan rakentaa mutta mutta ei käy kun ei ole pakokaasutestaustulosta. Suomessa ei ole toimivia ao. testauslaitteita. Lähimmät Ruotsissa ja hinta kova.


Otsikko: Vs: L-luokkien tyyppihyväksynnän uudistaminen – Asetusehdotukset komissiosta
Kirjoitti: Tuusulan T-Bone - 19 Lokakuu 2010, 10:04:17
Koskee siis tyyppihyväksyttyjä, vanhat ja omavalmisteet voisi siis pääsääntöisesti rakenella edelleen "miten haluaa"?

No ei nyt ihan miten haluaa, mutta periaatteessa näin. Ennen 1984 käyttöönotettuja saapi rakennella hyvin kevyillä vaatimuksilla, varmaan ministeriön tarkoituksenakin oli kannustaa haalimaan Suomi täyteen wanhaa rautaa... :D

Hienovaraiset viitteet ei kuitenkaan tarkoita että joku tulee voimaan.
Tosin itse pidän tätä katsastuksen ulottamista kaikkiin tieliinnelain alaisiin kulkuneuvoihin vain ajan kysymyksenä.
Se onkin sitten eri asia, minkälainen tästä katsastuksesta muodostetaan. Mikä on katsastusväli? Esim 5 vuotta. Turhaahan tuo on niinkuin autojenkin katsastus, vai mitä  ;)
Lisäksi aikaisemmin tämä katsastusasia on ollut tapetilla lähinnä katsastuspuolen henkilöiden ajamana...  >:(

Tällä alalla "hienovaraisilla viitteillä" on taipumus muuttua voimassa olevaksi laiksi... ::)

Autojen katsastukseen en ota kantaa muuten kuin että auto on teknisesti aika eri vehjes kuin prätkä. Auton vikoja et välttämättä heti ajossa huomaa, eikä niitä kaikkia edes näe kömpimättä auton alle. Prätkässä asia on hieman toisin.

Vaikuttaa siltä, että vuosikatsastusasiassa mr Smuige on jo luovuttanut?


Otsikko: Vs: L-luokkien tyyppihyväksynnän uudistaminen – Asetusehdotukset komissiosta
Kirjoitti: Santtu - 20 Lokakuu 2010, 11:53:12
Myös naapurissa ollaan hereillä: http://www.svmc.se/templates/NewsPage.aspx?id=8478 (http://www.svmc.se/templates/NewsPage.aspx?id=8478)


Otsikko: Vs: L-luokkien tyyppihyväksynnän uudistaminen – Asetusehdotukset komissiosta
Kirjoitti: Röpöttäjä - 20 Lokakuu 2010, 14:17:34
Laskeekohan ne saksan autopaanojen nopeudet 120km/h kesäisin ja talvella 100km/h ja kyläraitit 100km/h-80km/h..... Onkohan meittillä taas herran pelko etuskunnassa ja ministeriössä että painavat JAA nappulaa taas kerran...... Suomen on painostettava EY:ssä että Saksan nopeudet on laskettava suomen tasolle!!!


Otsikko: Vs: L-luokkien tyyppihyväksynnän uudistaminen – Asetusehdotukset komissiosta
Kirjoitti: Choppers_Forever - 21 Lokakuu 2010, 13:58:54
Ja kaikesta punavihreästä vouhotuksesta ei ole paskankaan hyötyä, kun ryssä tunkee paskaa taivaalle niin paljon kuin sielu sietää. Ja Aasiassa tehdään hybrideitä lapsityövoimalla jotta taivas pöllyää with no limits


Otsikko: Vs: L-luokkien tyyppihyväksynnän uudistaminen – Asetusehdotukset komissiosta
Kirjoitti: Juupe - 22 Lokakuu 2010, 08:40:09
Valitettavasti ne isot pyörät jotka tän teatterin taustalla oikeasti pyörivät, eivät liity varsinaiseen maailman pelastamiseen millään tavalla. Kunpa edes liittyisivät, maailman pelastaminen on hyvä asia sinänsä.

Elikkä suurteollisuus on oppinut muokkaamaan ja lypsämään lainsäädännön kehitystä niin, että saa pelastettua omat tienestinsä. Paskaakaan ne ei oikeasti välitä ympäristöstä eikä liikenneturvallisuudesta. Jos ympäristö puhdistuisi suit sait ja liikenneturvallisuus paranisi salamana poks, ei olisi enää millä tehdä rahaa.

Suurteollisuus kaveeraa kukkahattutätien kanssa, tarjoaa näennäisiä kukkahattuparannuksia ajoneuvokannan mallistoihin ja varailee teollisia yksinoikeuksia yksi jutska kerrallaan, takataskussa X-kymmentä jippoa pitkälle tulevaisuuteen, ja näin saavuttaa sanelijan ja markkinoiden määrittäjän aseman lainsäätäjien taustalla, ja tavoitteiden mukaisesti takaa oman käkkynsä tasaisen virran.

Totuus luuraa aina julkisivun takana. Kukkahattutädit ovat vain tahattomia näyttelijöitä.

Onhan se siis selvää, että kova globaali kapitalismi pesee muhkeine resursseineen mennen tullen punavihreät idealistiryysyläiset.


Otsikko: Vs: L-luokkien tyyppihyväksynnän uudistaminen – Asetusehdotukset komissiosta
Kirjoitti: Röpöttäjä - 24 Lokakuu 2010, 19:26:40
Tuota edellistä omaa täydentäen, ei varmasti saksassa nopeudet tipu. Ei ole edes talvirengaspakkoa. Vain 30%käyttää talvirenkaita. arvatkaapa mikä on syynä. Se auto jokka on talvirenkaat alla on enämpi lytyssä kuin se jolla ei ole ketjukolarissa. Tutkittu juttu saksassa. Olen ajellut siellä aikas paljon, jopa 40tkm/vuosi muutaman vuoden ajan. Nopeuksien 0-toleranssi aiheuttaa liikenteen ruuhkautumista ja jojottelua koska toiset ajaa sitten 15km alle suurimman sallitun sakkojen pelossa. Toinen on tuo ekoliruttelu joka jarruttaa liikennettä liikennevaloissa. Saksassa sakotetaan siitäkin. Eiköhän otettais mallia päättäjät tuolta saksanmaalta eikä opeteta 2,5miljoonan auton maassa miten ruuhkassa ajetaan koska meillä ei ruuhkia ole, ne pitää lailla tehdä.


Otsikko: Vs: L-luokkien tyyppihyväksynnän uudistaminen – Asetusehdotukset komissiosta
Kirjoitti: Santtu - 25 Lokakuu 2010, 08:50:44
Komissio hylkäsi mahdollisuuden kytkeä ABS:n pois päältä

Komissio hylkäsi palaverissansa 21.10 mahdollisuuden kytkeä pakollinen ABS pois päältä. Asia on tässä vaiheessa jo siten vinossa, että puhutaan pakollisen varusteen pois kytkennästä eikä siitä, onko ABS ylipäätään pakollinen vai ei. ABS tulisi voida kytkeä pois päältä esimerkiksi hiekkateillä. Tämä ei Komission mukaan ole tarpeellista koska niin pieni osa Euroopan kansalaisista asuu alueilla, joilla on hiekkateitä.

Koko uutinen: http://www.fema-online.eu/index.php?mact=News,cntnt01,detail,0&cntnt01articleid=129&cntnt01returnid=15 (http://www.fema-online.eu/index.php?mact=News,cntnt01,detail,0&cntnt01articleid=129&cntnt01returnid=15)
(http://www.fema-online.eu/uploads/images/news/MCWG_small.jpg)


Otsikko: Vs: L-luokkien tyyppihyväksynnän uudistaminen – Asetusehdotukset komissiosta
Kirjoitti: Tuusulan T-Bone - 25 Lokakuu 2010, 10:16:10
Nää päättäjät on kyllä ihan sekasin. Järkiperäiselle linjalle palaaminen edellyttäisi aika monen askeleen ottamista keskustelussa taaksepäin. Epäilen, että ohraisesti käy ja meidän lakimme laatii porukka, joka ei ymmärrä todellisuudesta yhtään mitään.


Otsikko: Vs: L-luokkien tyyppihyväksynnän uudistaminen – Asetusehdotukset komissiosta
Kirjoitti: Santtu - 26 Lokakuu 2010, 09:35:36
Nää päättäjät on kyllä ihan sekasin. Järkiperäiselle linjalle palaaminen edellyttäisi aika monen askeleen ottamista keskustelussa taaksepäin. Epäilen, että ohraisesti käy ja meidän lakimme laatii porukka, joka ei ymmärrä todellisuudesta yhtään mitään.

Väittäisin että todellisuus on hiukan toisenlainen. Lainsäädännön valmistelussa kukin intressisyhmä haluaa säätää itselleen parhaan mahdollisen lain, joka turvaa omat edut ja aseman. Kukin intressiryhmä  lobbaa omaa etuaan parhailla resursseillansa, tilastoilla ja argumenteilla.

Päättäjien ja lainsäätäjien hommana on kuunnella näitä eri intressiryhmiä ja objektiivisesti etsiä parhainta mahdollista kokonaisuutta tai kompromissia joka palvelee eriosapuolia. En halua uskoa, että päättäjät ainakaan noin keskimäärin haluaisivat tietoisesti puoltaa yhden osapuolen kantoja tai etuja.

Tässä tulee se juju: Jos jokin osapuoli puuttuu tai on heikko eikä ole vastaavalla voluumillä kertomassa omista kannoistansa tulee päätöksenteosta helposti vinoutunutta ja pelkästään jotakin osapuolta suosivaa. Näitä esimerkkejä on valitettavan paljon.

Periaatteessa asian pitäisi olla selvä. Päättäjät ja lakia valmistelevat osapuolet ovat kansalaisten ja kuluttajien palkkaamia. Osapuoli joka maksaa palkkasi pitäisi olla se, jonka etuja myös valvot. Asiat ovat kuitenkin monimutkaisia eikä jokaiselle lainsäädännön osa-alueelle riitä asiantuntijaa lakien valmisteluun tai säätämiseen. Sekavien ja monimutkaisten sosio-poliittis-teknisten kysymysten ratkaisussa syyt ja seuraukset usien hämärtyvät. Siksi viranomainen joutuu luottamaan alan asiantuntijoihin ja intressiryhmiin sekä tietty punnitsemaan itse kehen luottaa eniten.

Joskus teknisiä päätöksiä tehdään myös poliittisin perustein argumenteilla, jotka näennäisesti liittyvät johonkin avainteemaan, vaikka liikenneturvallisuuteen. Esim. 74kW rajan poistoon suostutaan, jos ABS tehdään pakolliseksi. Kyseessä on todellinen lehmänkauppa varsinkin jos se tehdään liikenneturvallisuus-otsikon alla. Huipputeholla ja onnettomuuksilla ei ole osoitettavaa yhteyttä eikä ABS:kään juuri paranna onnettomuustilastoja.

Päättäjät ja lainsäätäjät eivät mielestäni ole sekaisin. He tekevät saatavilla olevien tietojen ja faktojen perusteella mielestään parhaan päätöksen tai kompromissin. Jos motoristien edunvalvonta puuttuu (kuten se harrastusvetoisesti melkein kokonaan tekee) tai sen tuottama materiaali on heikkoa verrattuna vastapuolen materiaaleihin turpaan tulee.

Sensijaan testaajien ja valmistajien ajama malli on mielestäni sekopäinen. Näiden osapuolten jatkuvasti ajamat mallisuojat, roplauskiellot, tehorajoitukset jne ovat mielestäni erittäin lyhytnäköistä politiikkaa joka lopulta tulee nakertamaan heidän omaa businestansa.


Otsikko: Vs: L-luokkien tyyppihyväksynnän uudistaminen – Asetusehdotukset komissiosta
Kirjoitti: Juupe - 26 Lokakuu 2010, 10:11:43
Luulin, että pärjään joka päiväisenä fillaroitsijana vielä pitkään ns. independentisti...mutta paskan marjat: Pollan ympärille kiedottava automaattilaukaisulla varustettu ilmapallo... Montako vuotta menee, että tää on lainsäädäntöehdotuksena agendalla?

http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/10/ruotsissa_keksittiin_airbag_pyorailijalle_2083327.html (http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/10/ruotsissa_keksittiin_airbag_pyorailijalle_2083327.html)

Kumipallona luokses pompin vain.

Metsiin, menkäämme metsiin.

---------------
Melko varmaan teknologia sallisi jo piankin kehittää ihmiselle kypärämallisen yleisvaroittimen ja turvalaitteen, joka kyttää ympäristöä ja varoittaa vaaroista erinäisin vinkauksin, tuuttauksin ja valon välkkein. Paniikkitilanteissa keskushermostoon kytkettynä laite voisi vaikka kaataa ihmisen ojaan. Samalla se tarkkailisi terveydentilaa, josta menisi online tieto suoraan viranomaisille ja vakuutusyhtiöön. Siltä pohjalta sitten sanktiota ja bonusta. Ei tässä taida auttaa enää mikään muu kuin kolmas maailmansota...


Otsikko: Vs: L-luokkien tyyppihyväksynnän uudistaminen – Asetusehdotukset komissiosta
Kirjoitti: Tuusulan T-Bone - 26 Lokakuu 2010, 10:22:18
^Ihastuttavan korrektia läppää... ;D

Mutjoo. Asiahan on niin, että "päättäjien" ainakin pitäisi tietää, että eri intressiryhmät tahtovat todellakin vain itselleen parhaan mahdollisen lain. Pelkästään tietoisuuden tästä tosiseikasta pitäisi käynnistää kriittisen ajattelun kaikkien argumentteja kohtaan. Pari yksinkertaista esimerkkiä:

Ton uuden asetusehdotuksen ykkösperusteluissa viitataan siihen, että N kpl moottoripyöräilijöitä kuolee ja Y kpl moottoripyöräilijöitä loukkaantuu vuosittain. Ergo: teknisiä vaatimuksia pitää turvallisuuden nimissä kiristää. Jos päättäjämme toimisivat rationaalisesti, he kysyisivät, johtuvatko onnettomuudet ylipäätään teknisistä syistä, toisin sanoen parantaako teknisten vaatimusten kiristäminen todella turvallisuutta vai ei. Vastaus on löydettävissä isosta määrästä moottoripyöräonnettomuuksia koskevaa tutkimustietoa, jos sen vain tahtoo sieltä kaivaa esiin. Mutta kun ei jostain syystä tahdo.

Asetusehdotuksessa 74 kW tehoraja ehdotetaan poistettavaksi perustellen asiaa sillä, että selkeää (kausaalista) yhteyttä tehon ja onnettomuusriskin välillä ei ole voitu osoittaa. Samanaikaisesti asetusehdotuksessa kategorisesti kielletään kaikenlainen virittäminen voimansiirron muutokset mukaan lukien. Tältä osin ehdotus on sisäisestikin jo ristiriitainen, minkä tehtäviensä tasalla oleva "päättäjä" toki havaitsee. Silti tällaisena ehdotus kuitenkin on päästetty jo tähän käsittelyvaiheeseen.

Kriittisesti toimiva päättäjä kysyisi myös, kuka hyötyy tällaisesta lainsäädännöstä. Vastaavasti hänen pitäisi kysyä, mitä haittaa siitä mahdollisesti on ja kenelle. Jos "päättäjämme" onkin tällaisia itseltään kysellyt, ei hän ainakaan ole pohdintojaan mihinkään auki kirjoittanut.

Edes muutama kriittinen ajatuksenpoikanen johtaisi "päättäjämme" arvostelemaan eri intressiryhmien esittämiä argumentteja nimenomaan argumentteina. Nyt tilanne on pitkälti kuten Santtu kirjoittaa: päätöksentekoon otetaan mukaan vain ne argumentit, joiden esittäjä on huutanut kovimmalla äänellä (luetaan kenellä on eniten rahaa).

Kriittinen tarkastelu koskee luonnollisesti myös harrastajien esittämiä argumentteja: ne ovat avoimia kritiikille yhtä lailla. Jos niitä ei tahdota ottaa päätöksenteon pohjaksi, pitäisi niitä kohtaan tietenkin esittää relevantteja vasta-argumentteja. Sen sijaan että näin tehtäisiin, harrastajien argumentit pyritään virkamiestason päätöksenteossa usein vaikenemaan kuoliaaksi tai ampumaan alas joillakin täysin irrelevanteilla kommenteilla. On käynyt myös niin, että harrastajien argumentteja ei ole yksinkertaisesti noteerattu mitenkään.

Mä maksan osaltani näiden "päättäjien" palkan. Tarkemmin sanottuna mä olen jopa tehnyt ison osan siitä duunista, joka kuuluisi "päättäjien" tehtäväksi. Näin ollen mulla on oikeus vaatia "päättäjiltä" järkiperäistä toimintaa ja kriittistä asennetta. Koska sellaista ei erityisemmin ole havaittavissa, valitettavasti mun johtopäätökseni tästä sopasta on, että "päättäjämme" todellakin ovat sekaisin. Pari muutakin selitystä voin kyllä tälle touhulle kuvitella, mutta niitä en tahdo lausua edes ääneen.

Ja ei, selitykseksi ei kelpaa se, että asiat ovat "sosio-poliittis-ekonomis-teknisesti" liian vaikeita. Eivät ne sitä ole, jos vain lakkaa katsomasta sen kapean putken läpi.

Disclaimer: tämä kirjoitus edustaa nimimerkin Tuusulan T-Bone ajatuksia ja mielipiteitä. Niillä ei ole mitään tekemistä harrastajien edunvalvontajärjestöjen mielipiteiden kanssa.


Otsikko: Vs: L-luokkien tyyppihyväksynnän uudistaminen – Asetusehdotukset komissiosta
Kirjoitti: Kokkonen - 26 Lokakuu 2010, 13:18:31
Vielä on aikaa vaikuttaa, äänestys on keväällä...?

Lainaus
FEMA said it was preparing guidance for motorcyclists to write to MEPs before a European Parliament vote in spring.


Otsikko: Vs: L-luokkien tyyppihyväksynnän uudistaminen – Asetusehdotukset komissiosta
Kirjoitti: Tuusulan T-Bone - 27 Lokakuu 2010, 13:56:48
Tulipa taas kulutettua aikaansa huonosti ja lueskeltua "sillä silmällä" tota uutta asetusehdotusta. Se on silkkaa Kafkaa, vaikeaa uskoa, että se on ihan oikeasti totta. Pari karkeaa esimerkkiä:

Prätkien maahantuonnista sanotaan muun ohella seuraavaa:

Lainaus
Tuojat saavat myydä tai rekisteröidä unionin markkinoilla ainoastaan vaatimukset täyttäviä ajoneuvoja, järjestelmiä, osia tai erillisiä teknisiä yksiköitä.

Ja kuka onkaan "tuoja"? ???

Lainaus
’Tuojalla’ tarkoitetaan unioniin sijoittautunutta luonnollista tai oikeushenkilöä, joka myy tai rekisteröi kolmannesta maasta tuotavan ajoneuvon, järjestelmän, osan tai erillisen teknisen yksikön tai vastaa sen käyttöönotosta unionin markkinoilla.

Toisin sanoen yksityishenkilökin on asetusehdotuksen mukaan "tuoja".

Mitä ovat nämä mystiset "vaatimukset", joiden pitää täyttyä? No ne ovat juuri niitä melua, pakokaasuja, haihtumispäästöjä, matkustajan kädensijoja jne. koskevia määräyksiä, joita tyyppihyväksynnässä sovelletaan. Asetusehdotus kyllä sallii yksittäishyväksynnässä poikkeuksia vaatimuksista, ja esimerkiksi Amerikasta tuotu FMVSS-hyväksytty pyörä hyväksytään Euroopassa nimenomaan yksittäishyväksyntämenettelyssä. Mutta tämä asia jää kunkin jäsenvaltion itsensä päätettäväksi. Kuten olemme saaneet nähdä, Suomen "päättäjät" eivät ole halunneet kummoisia poikkeuksia vaatimuksista myöntää.

Ajoneuvojen osista ja sitä kautta muuttamisesta sanotaan puolestaan näin:

Lainaus
Osien ja erillisten teknisten yksiköiden myynti ja käyttöönotto on sallittua vain siinä
tapauksessa, että ne täyttävät liitteessä II lueteltujen soveltuvien säädösten
vaatimukset ja että ne on asianmukaisesti merkitty 37 artiklan mukaisesti.

Mikä merkitsee, että muita kuin hyväksyttyjä osia ei saa edes myydä - asentamisesta nyt puhumattakaan. Mutta:

Lainaus
...jollei tässä asetuksessa tai jossakin siihen liittyvässä delegoidussa säädöksessä toisin säädetä, jäsenvaltiot voivat sallia sellaisten osien tai erillisten teknisten yksiköiden myynnin ja käyttöönoton, jotka on tarkoitettu asennettaviksi ajoneuvoihin, joilta ei niiden myynnin tai käyttöönoton hetkellä edellytetty EU-tyyppihyväksyntää tämän asetuksen tai direktiivin
2002/24/EY nojalla.

Toisin sanoen jos jäsenvaltiota sattuu huvittamaan, se voi sallia aftermarket-osien myynnin muihin kuin tyyppihyväksyttyihin laitteisiin... :o

Sairasta. :-\


Otsikko: Vs: L-luokkien tyyppihyväksynnän uudistaminen – Asetusehdotukset komissiosta
Kirjoitti: Choppers_Forever - 28 Lokakuu 2010, 12:11:27


Ajoneuvojen osista ja sitä kautta muuttamisesta sanotaan puolestaan näin:

Mikä merkitsee, että muita kuin hyväksyttyjä osia ei saa edes myydä - asentamisesta nyt puhumattakaan. Mutta:

Toisin sanoen jos jäsenvaltiota sattuu huvittamaan, se voi sallia aftermarket-osien myynnin muihin kuin tyyppihyväksyttyihin laitteisiin... :o

Sairasta. :-\

On on, kipeetä tekstiä indeed. Kuitenkin osia voi vanhoihin tilailla mistä huvittaa myös laillisesti tämän mukaan? Kuitenkin kotimaan aftermarketfirmoilla koittaisi aikas kuivat ajat. Ainakin pienimmillä, isot varmasti jatkaisivat kuten ennekin. Jos valtiota sattuu huvittamaan...

on se ... hurja se Eu...


Otsikko: Vs: L-luokkien tyyppihyväksynnän uudistaminen – Asetusehdotukset komissiosta
Kirjoitti: eastway - 28 Lokakuu 2010, 17:27:17
Tässä ku kattoo kuka voitaa rahallisesti, niin huomaa kuka lakiesityksen on junaillut. Minäkin olisin MP tehtaana kovasti asialla (ja eurooppalaisena tehtaana eritoten). Me tehdään teidän pyörät ja varaosat mitä saatte käyttää - te maksatte meille. Kyse on pisneksen jatkamisesta lakikirjan voimin ja siinä saa katteen kohdalleen. En ihmettele.

Se ihmetyttää jos Suomalaisten veronmaksajien kustantamat virkamiehet ovat osallistuneet tämän kakkakepposen leivontaan kansaa vastaan. Luulen että eduskuntavaalit sattuu mukavasti tänävuonna kohdalleen ja asia ns. pulpahtaa pintaan.


Otsikko: Vs: L-luokkien tyyppihyväksynnän uudistaminen – Asetusehdotukset komissiosta
Kirjoitti: Tuomo - 28 Lokakuu 2010, 18:20:54
Vielä on aikaa vaikuttaa, äänestys on keväällä...?


ainakin kaikenlaisten nettiadressien keräilyn teho mielestäni heikko
mites perinteinen

tulisiko asia konkreettisemmin esille jos äänestyksen alla jokaiselle MEPille erikseen eteen tuotaisiin _paperinivaska_ (kierrätyskuitua) jossa päällimäisellä lehdellä _lyhyesti ja ytimekkäästi_ syyt (esim 5 tärkeintä, perustellusti )  vastusta esitystä. ja etusivun jälkeisillä sivuilla nimilistaa mopoilijoista tyyliin nimi, asuinpaikka, kansallisuus, ammatti, omakätinen allekirjoitus, kenties jopa puhelinumero?

perustelut alkuun siksi että tulisi selvästi ilmi että esitystä vastustetaan myös järkisyistä, ei pelkästään muutosvastaisuudesta tai mopilijoiden mukavuudenhalusta. nimilistat paperisinina toisivat kokrettisesti esiin kuinka laajalti (äänestävät kansalaiset) asiaa vastustavat. Montako miljoonaa nimmaria olisi mahdollista kerätä euroopasta? suht tarkat tiedot nimesnä asialle antaneista edelleen vahvistaisivat kuvaa että mukana iso vaihteleva joukko, mutta Aku-setä ja Hessu Homo -tyyppiset rivit jäis pois.  

nimienkeruun aikana tottai jatkuvaa väliaikatiedotusta eetteriin


edit:

niin no ehkä mepit saa kaikenmaailman adressia, paperia yms muutenkin hyllymetreittäin


äänestys keväällä, milloin?
euroopanlaajuinen Protest Run, lähtö joka maan parlamenttitalon edestä, suuntana bryssel
(okei jengin lomien saanti, mut hyvän asian vuoksi tekis tän esim super rallyn sijaan)
saataisko suomesta kasaan 100 lähtijää jos ei olis liian varhain keväällä?


edit2

öö.. protest run -lähetystötveisivät sivulaukuissan  kunkin maan nimilistat omille mepeillee


mites tarvikevalmistajat, kumman puolella ne on? tukeeko ne femaa?
toisaalta niillä muskeleita viedä osansa hyväksyntämenettelyn läpi, mutta jos tarvikeputki (josta sitä noice killeirä EI SAA pois) yhtä hiljainen kuin orkkis niin kuka sitä ostaa? kuka ostaa tuhat euroa maksavan certifioidun apehangerin? termi, akra, w&w ym. toki firmoina pieniä mopotehtaiin verrattuna mutta kaikenlainen tuki tarpeen?

edit 3
koskeeko esityskokonaisuus vain mopoja, mites autot? roddaus, tuunaus ym


Otsikko: Vs: L-luokkien tyyppihyväksynnän uudistaminen – Asetusehdotukset komissiosta
Kirjoitti: MakeH - 28 Lokakuu 2010, 18:58:19
ainakin kaikenlaisten nettiadressien keräilyn teho mielestäni heikko
mites perinteinen


No mutu-tuntumalta, perinteinen adressi voisi jopa kertoa asian tärkeydestä jotain.
 Se, että käyt jossain hevon adressit.comissa tai liityt facebookin milloin-milläkin-hiton-asialla-ryhmään, tekee mun mielestä asiasta yhdentekevän. Vai onko muka niin, että nuo em. tiet ovat jotain tapoja vaikuttaa?


Otsikko: Vs: L-luokkien tyyppihyväksynnän uudistaminen – Asetusehdotukset komissiosta
Kirjoitti: Santtu - 28 Lokakuu 2010, 20:49:09
Adressit ei toimi. Muistan kun kerran palautimme yli 60 000 nimeä sisältävän adressin. Se lämmitti noin 5 minuuttia. Sitäpaitsi meillä on jo tunnustettu asiantuntijan asema SMOTOn kautta, adresseja ei tarvita että päästään kertomaan asiamme. Meitä kuunellaan. Keskustelutauluilla on mukava viisastella ja haukkua virkahenkilöiden älynlahjoja mutta se ei valitettavasti auta yhtään. Jos meinaa mennä kertomaan jotain pitää asiat olla hyvin valmisteltuna. Siispä:

1) Jos joku haluaisi näiden MMAF:n taulujen keskustelujen pohjalta vaikka luonnostella MEP-kirjeen, sellaisen max. yhden A4 -kokoisen lapun jossa kuvataan ongelma pääpiirteittäin sekä viitataan lisätietoihin (ks. alla kohta 2), niin siitä olisi tässä oikeasti apua. Voimme viedä sen eteenpäin seuraavalle luonnoskierrokselle ja toimittaa sen lopulta sekä eduskuntaan että MEPeille SMOTOn nimissä. Dokumentin luonnoksen pitäisi olla valmis... mielellään huomenna täällä taululla?

2) Ja sitten se toinen, suuritöisempi ja vaikeampi homma. Kuka ehtii ja osaa luonnostella tai kirjoittaa lausunnon tästä L-luokan tyyppihyväksynnän uudistamisehdotuksesta? Lausunto pitää rakentaa niin, että alussa tyrmätään koko hanke sheissena ja sitten pykälä pykälältä teilataan se palasiksi, vähän niinkuin T-Bone tuossa muutaman kohdan osalta jo aloitteli. Faktat löytynee jo tästä ketjusta, tai linkeistä tässä ketjussa, tai tältä MMAFn sitelta. Lausuntomalleja on reilusti tarjolla MMAF:n dokumenttiarkistossa: http://www.mmaf.fi/documents/ (http://www.mmaf.fi/documents/) ...tälle dokulle on reilusti aikaa, sunnuntai-ilta riittää.

3) Lopuksi tarvitaan vielä joku, joka kääntää koko pumaskan englanniksi niin, että voimme jakaa tietoa ja masinoida tässä apuun myös naapurimaiden motoristeja FEMAn alla (EU kyllä kääntää dokumentit itselleen).

Tuohon käännöshommaan meillä on wanhastaan vapaaehtoisia jotka jaksanevat vielä, tietty aina voi yllättyä. Noihin ekaan kahteen kohtaan on löytynyt samat tekijät (käytännössä kolme tai neljä henkeä) viimeiset 10+ vuotta ja nyt tarvitaan oikeasti niitä uusia tekijöitä...


Otsikko: Vs: L-luokkien tyyppihyväksynnän uudistaminen – Asetusehdotukset komissiosta
Kirjoitti: Santtu - 28 Lokakuu 2010, 20:53:56
...niin, ja tuli meleen...

4) Jos täällä on lukijoina sellaisia, jotka tuntevat jonkun MEPin / kansanedustajan henkilökohtaisesti ja olisi valmis lobbaamaan asian puolesta niin ota yhteyttä puheenjohtajaan tai vaikka muhun.


Otsikko: Vs: L-luokkien tyyppihyväksynnän uudistaminen – Asetusehdotukset komissiosta
Kirjoitti: Tuusulan T-Bone - 28 Lokakuu 2010, 22:01:17
Siis virkamiesten haukkuminen täällä internetin maailmassahan on mitä mainiointa puuhaa... ;D

Tuli käytyä tänään Testmillin edustajana liikenneministeriön tätä asiaa koskevassa kokouksessa. Melkoista teatteria. Kuten Jorma Vasama kokouksessa nasevasti totesi, "koirat haukkuu, karavaani kulkee". Sitä kautta asiat tuskin paremmiksi muuttuvat.

EU-parlamentti on se instituutio, joka tämän sotkun voi siivota, jos saa riittävästi tietoa asiasta. Näin ollen sinne kannattaa olla yhteydessä. MMAF (ja SMOTO) järjestänevät jonkinlaista kampanjaa asiasta.

Protest Ride Brysseliin on sangen mainio idea! Epäilen vaan, että ei saavuta kovin suurta kansansuosiota. Ja otollinen ajankohta tälle lienee talvella, joten hiukka galsa ajella.

Kriittisen pykäläkohtaisen lausunnon sorvaaminen on karmea duuni. Tuosta sotkusta kun ei tule hyvää ihan pienillä muutoksilla, ja kommentoitavaa jargonia on puolitoistasataa sivua. Ja minne sekin lähetettäisiin? Ministeriössä siitä ei ole erityisemmin hyötyä, eduskunnassa niin pitkiä papereita ei lueta, komissiossa niistä ei olla kiinnostuneita.

Lopuksi pikkuisen numerotietoa. Kaikkien asetusehdotuksessa mainittujen uusien vaatimusten toteuttaminen aiheuttaa prätkävalmistajille seuraavien kymmenen vuoden aikana yli neljän miljardin euron kustannukset. Siis yli neljän miljardin euron. Arvatkaapas, kuka tuon summan loppujen lopuksi maksaa...?


Otsikko: Vs: L-luokkien tyyppihyväksynnän uudistaminen – Asetusehdotukset komissiosta
Kirjoitti: Röpöttäjä - 29 Lokakuu 2010, 06:39:05
Minä ainakin tiedän että EN äänestä yhtäkään pönttöä joka nyt istuu ministerisalkku jalkojen välissä. Etsin uuden pöntön sinne joka ei ole vielä sotkenut asioita. Ykskään pässi ei ole siellä minun asioita hoitanut, järjestäneet vain maksuja ja veroja.
Olen sitä mieltä että nyt on aika nousta jos meinataan nousta näille parrikaadeille. Eduskuntatalon eteen mielenosoitus ja kaikki mukaan. Kyllä 200000 motoristista pitäis ääntä lähteä. Saattaapi jokunen eduskuntapaikkakin jonkin osalta päättyä.....


Otsikko: Vs: L-luokkien tyyppihyväksynnän uudistaminen – Asetusehdotukset komissiosta
Kirjoitti: Juupe - 29 Lokakuu 2010, 10:54:29
Lopuksi pikkuisen numerotietoa. Kaikkien asetusehdotuksessa mainittujen uusien vaatimusten toteuttaminen aiheuttaa prätkävalmistajille seuraavien kymmenen vuoden aikana yli neljän miljardin euron kustannukset. Siis yli neljän miljardin euron. Arvatkaapas, kuka tuon summan loppujen lopuksi maksaa...?

Tätä tuleekin lukea niin, että isot prätkävalmistajat saavat tästä neljän miljardin lisäbisnekset + profit. Sitähän ei kannata kovin aktiivisesti heidän vastustaa varsinkaan kun asiakaskunnalle ei tarjota valinnanvaraa.

Joku voisi selvittää vaikka edes suuntaa antavasti kuinka paljon direktiiveillä on luotu tarpeetonta liiketoimintaa, jolla voidaan imeä kansalaisesta verta johonkin näennäiseen yhteiskunnalliseen tarpeeseen nojaten ilman todellista vaikutusta tai päätyen päivän päätteeksi ojasta allikkoon; ajoneuvotekniikan 'parannukset', ajoneuvojen valvonta, energian'säästö'lamput, teknisten yhteensopivuuksien loputon nysvääminen, haja-asutusalueen jätevesilait... Sitten tuon perään selvitys pieniin taloudellisiin toimijoihin kohdistuneista tarpeettomista toiminnan rajoitteista ja kustannuslisistä.

Saattas tuntua EU näiden tulosten jälkeen paskapyttyyn vedettävältä jutulta.

Mutta tsemppiä optimisteille ja uusille uutterille.


Otsikko: Vs: L-luokkien tyyppihyväksynnän uudistaminen – Asetusehdotukset komissiosta
Kirjoitti: eastway - 29 Lokakuu 2010, 20:26:48
Aikoinaan oli "Mennään vetään porukalla burnikset Eduskuntatalon eteen" plani tapetilla näissä tilanteissa.

Nyt on valta karannu kauas ja meidän virkamiehet osaavat käyttää tilanteensa hyväksi. Asiat on niinku niiden sanotaan olevat. Niimpä puhutaan omaa totuutta poliitikoille, tiedoitusvälineille ja itelleen. Kansa kattoo salkkareita tän ajan ja sitte asiat on niinku puhuttiin.

Koska keskustelussa pyörii airbagin poiskytkennän esto, on lopun ajat ilmassa. Tuontikiellon paketointi samaan paaliin on ovela veto. Aikoinaan EU projektibyrokratiasta tuli leipäki hommattua. Se on semmone talo ettei siellä oo pakkia ja kusiaiset kuljettaa hommaa jyvä kerrallaan eteenpäin kansan huomaamatta. Ainoa keino on koko paketin jokaisen osa-alueen todistaminen virheelliseksi ja lisäajan vaatiminen. Sitte vois muuttaa "uudistuksen" yksityskohtia, mutta estoa ei tule koska muuten kaikki "työ" olisi ollu turhaa.

Mutta iha toivottamalle tuntuu >:(


Otsikko: Vs: L-luokkien tyyppihyväksynnän uudistaminen – Asetusehdotukset komissiosta
Kirjoitti: MakeH - 30 Lokakuu 2010, 13:24:54

Ministeriössä siitä ei ole erityisemmin hyötyä, eduskunnassa niin pitkiä papereita ei lueta, komissiossa niistä ei olla kiinnostuneita.

Niin. Sano nyt jos vääristelin jotain irroittamalla tämän lauseen asiayhteydestä. Nämä ovat aivan yhdentekeviä asioita päättäjille, ja silti näitä muutoksia ja asetuksia joku rustaa nii helvetin taval? Varmasti asialla on salaperäinen direktiivikeiju, kaukaista sukua tallimaahiselle joka hukkaa mun työkalut ja juo mun kaljat.


Otsikko: Vs: L-luokkien tyyppihyväksynnän uudistaminen – Asetusehdotukset komissiosta
Kirjoitti: Tuusulan T-Bone - 31 Lokakuu 2010, 20:59:03
Niin. Sano nyt jos vääristelin jotain irroittamalla tämän lauseen asiayhteydestä. Nämä ovat aivan yhdentekeviä asioita päättäjille, ja silti näitä muutoksia ja asetuksia joku rustaa nii helvetin taval? Varmasti asialla on salaperäinen direktiivikeiju, kaukaista sukua tallimaahiselle joka hukkaa mun työkalut ja juo mun kaljat.

No eeei tuo nyt vääristynyt. Mutta avataan lisää. Ministeriössä tommosesta lausunnosta ei ole hyötyä, koska ajavat kuitenkin omaa linjaansa. Ja vaikka ajaisivatkin kuluttajien etua, eivät uskalla avata suutaan EEUU:ssa.

Eduskunnassa on vain muutama ihminen, joita nämä asiat kiinnostavat. Ja heilläkin on siksi paljon duunia, etteivät kerkiä lukea kuin korkeintaan sivun verran tekstiä yhdestä asiasta. Sen sijaan valiokunnassa kannattaa käydä kuultavana, jos tilaisuus tarjoutuu. Ei sielläkään pitkään saa jaaritella, mutta asia tulee kumminkin jollain tasolla käsitellyksi.

Komissio ei ole meidän lausunnoistamme kiinnostunut, vaan ajaa omaa linjaansa. Se on suurteollisuuden linja. Samalla se on komission virkapäiden oma linja, jonka mukaan EEUU:n pitää olla ykkönen kaikessa, mitä tulee ajoneuvojen ominaisuuksiin. Eivät ressukat ymmärrä, että ei tällä tavalla olla ykkösiä muussa kuin holhoamisessa, kuluttajien kyykyttämisessä ja suurteollisuuden tukemisessa.

Direktiivikeiju? Joo. Loppujen lopuksi tämä sotku on melko pienen ihmisjoukon aikaansaannosta. Sitä voisi noin kollektiivisesti kutsua direktiivikeijuksi. ;D


Otsikko: Vs: L-luokkien tyyppihyväksynnän uudistaminen – Asetusehdotukset komissiosta
Kirjoitti: Kokkonen - 11 Marraskuu 2010, 10:16:11
Aiheeseen tosin vain väljästi liittyvä uutinen YLE:n sivuilla. "Kehno säädöskieli uhkaa oikeusturvaa". Siellä on esimerkkinä lainaus 2007 voimaan tulleesta autoverolaista.

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/11/kehno_saadoskieli_uhkaa_oikeusturvaa_2129467.html (http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/11/kehno_saadoskieli_uhkaa_oikeusturvaa_2129467.html)


Otsikko: Vs: L-luokkien tyyppihyväksynnän uudistaminen – Asetusehdotukset komissiosta
Kirjoitti: Tuusulan T-Bone - 11 Marraskuu 2010, 11:09:29
^Kokkonen ja Kotus ovat ns. ytimessä. Lakitekstin selkeyttä ja ymmärrettävyyttä hoin molempien APU-prosessien yhteydessä itsekin vuosikausia. Viesti ei vain tahdo mennä perille.

Uusi kopterilaki on surullinen esimerkki tästä. Siellä on säännöksiä, joista asiaan syvällisestikin perehtyneet ihmiset tekevät jopa täysin vastakkaisia tulkintoja.

No, onneksi siellä on myös jokunen ymmärrettävästi kirjoitettu säännös... ;D


Otsikko: Vs: L-luokkien tyyppihyväksynnän uudistaminen – Asetusehdotukset komissiosta
Kirjoitti: Kkallioj - 24 Marraskuu 2010, 18:01:08
Tulipa vastaan tällainen: http://www.avaaz.org/en/eu_citizens_initiative/?cl=841171841&v=7623 (http://www.avaaz.org/en/eu_citizens_initiative/?cl=841171841&v=7623)

Lainaus
Right now EU institutions are deciding the fate of a powerful new democratic instrument that could change the way Europe is run.

The European Citizens' Initiative (ECI) requires the EU commission to act when it receives a request from over 1 million citizens - and Avaaz has launched the first one calling for the GMO freeze. But now, some officials are reluctant to increase citizen participation in governance and are pushing for stringent conditions that would render the ECI inaccessible and toothless.

Laitoin nimeni, vaikka ei tuo esitetty muutos nyt niin suurelta vaikuttanut. Lähinnä uutinen itselleni oli, että tällainen systeemi on olemassa, siis keräämällä asian puolesta miljoona nimeä saisi EU:n ottamaan asian esille. Löytyisikö Euroopasta miljoona motoristia kirjoittamaan nimensä, jos asiat menevät nyt ihan päin seiniä?


Otsikko: Vs: L-luokkien tyyppihyväksynnän uudistaminen – Asetusehdotukset komissiosta
Kirjoitti: Kokkonen - 25 Marraskuu 2010, 19:09:24
25.11.2010 on Liikenne- ja Viestintäministeriö tiedottanut asiasta

http://www.lvm.fi/web/fi/tiedote/view/1212249 (http://www.lvm.fi/web/fi/tiedote/view/1212249)

Siitä lainaus:
Lainaus
Hallitus lähetti 25. marraskuuta 2010 eduskunnalle kirjelmän, jossa se pääosin kannattaa komission ehdotusta. Erityisen tärkeänä hallitus pitää mopoautoihin ja tehorajoitettuihin moottoripyöriin tulevia turvallisuusvaatimuksia.

Hallitus ei kuitenkaan antaisi komissiolle avointa valtaa päättää asetukseen tulevista teknisistä vaatimuksista. Jäsenvaltioilla tulisi olla liikkumavara kansallisille tyyppihyväksynnän vaatimuksille ja menettelyille, jotta hallinnollisista ja teknisistä lisävaatimuksista syntyvät kustannukset pysyvät mahdollisimman vähäisinä. Odotettavaa on, että lisäkustannukset välittyvät ajoneuvojen hintoihin.


Otsikko: Vs: L-luokkien tyyppihyväksynnän uudistaminen – Asetusehdotukset komissiosta
Kirjoitti: Tuusulan T-Bone - 25 Marraskuu 2010, 21:02:49
Juuh. Ilmaisulla "hallitus pääosin kannattaa" tarkoitetaan, että LVM:n virkamiehistö pääosin kannattaa. Hallituksessa ei taida olla yhtäkään ihmistä, joka ymmärtäisi asiasta tuon taivaallista.

Sinänsä kyllä ihan hyvä, että vastustavat tuota komission avointa valtakirjaa. Sieltä ei tulisi kuin uusi painos Jobin kirjasta.


Otsikko: Vs: L-luokkien tyyppihyväksynnän uudistaminen – Asetusehdotukset komissiosta
Kirjoitti: squid - 25 Marraskuu 2010, 21:13:11
"Asetuksen markkinavalvontaa koskevan osuuden odotetaan tuovan hyötyjä parantuneena kuluttajasuojana sekä huolto- ja korjaamotoiminnan lisääntyneenä kilpailuna."

Tämä ei kyllä mulle avaudu, vaikka sitä kuinka pohdin. Miten se, että joka nippelillä pitää olla hyväksyntä parantaa mitään muuta kuin OEM-osavalmistajan tilin saldoa?


Otsikko: Vs: L-luokkien tyyppihyväksynnän uudistaminen – Asetusehdotukset komissiosta
Kirjoitti: Santtu - 26 Marraskuu 2010, 10:31:21
Miten se, että joka nippelillä pitää olla hyväksyntä parantaa mitään muuta kuin OEM-osavalmistajan tilin saldoa?

Useammankin tällaisen valmistajan kanssa suoraan jutelleena voisin summata, että myös näiden mielestä tällainen hyväksyntäruljanssi on suoraan s**t*n*st*. Se johtaa helposti siihen, että pienempiin mallisarjoihin ei kannata tarjota yhtään mitään OEM varaosia. Ei siis mitään. Tehdään vain yleisimpiin malleihin E-hyväksyttyä osaa ja silloinkin saattaa business pienentyä niin paljon, että loppuu kannattamattomana koko homma.

Tällainen nippelihyväksyntä palvelee hyväksyntä- ja tarkastustoiminnan tilipussia sekä suojelee suurten megavalmsitajien markkinaosuuksia blokaten pienemmät ja kasvua havittelevat uudet toimijat hyväksyntäviidakon suohon.

Ja jälleen tätä ajetaan argumenteilla joita vastaan se itseasiassa toimii. Siis joka ikisen nippelin hyväksyntäprosessi ei palvele kuluttajasuojaa, ei paranna kilpailua, ei paranna liikenneturvallisuutta eikä paranna ympäristöä.


Otsikko: Vs: L-luokkien tyyppihyväksynnän uudistaminen – Asetusehdotukset komissiosta
Kirjoitti: squid - 26 Marraskuu 2010, 10:52:46
Sulla tais tulla ajatushärö. Tarvikkeet tosiaan loppuu, marmoritiskin palikat jää elämään. Ja ilman kilpailua hinnan saa määrätä ihan oman mielen mukaan.

"An original equipment manufacturer, or OEM, manufactures products or components that are purchased by a company and retailed under the purchasing company's brand name. OEM refers to the company that originally manufactured the product."


Otsikko: Vs: L-luokkien tyyppihyväksynnän uudistaminen – Asetusehdotukset komissiosta
Kirjoitti: Santtu - 26 Marraskuu 2010, 14:20:43
Sulla tais tulla ajatushärö. Tarvikkeet tosiaan loppuu, marmoritiskin palikat jää elämään. Ja ilman kilpailua hinnan saa määrätä ihan oman mielen mukaan.

Eiku sä ymmärsit oikein väärin sen mun väärin oikein kirjoitetun jutun.


Otsikko: Vs: L-luokkien tyyppihyväksynnän uudistaminen – Asetusehdotukset komissiosta
Kirjoitti: Santtu - 29 Marraskuu 2010, 08:31:21
Aiheeseen tosin vain väljästi liittyvä uutinen YLE:n sivuilla. "Kehno säädöskieli uhkaa oikeusturvaa". Siellä on esimerkkinä lainaus 2007 voimaan tulleesta autoverolaista.

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/11/kehno_saadoskieli_uhkaa_oikeusturvaa_2129467.html (http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/11/kehno_saadoskieli_uhkaa_oikeusturvaa_2129467.html)

Menee jo OT:ksi mutta silläkin uhalla: http://lehti.samizdat.info/2010/11/kansalaisten-sekava-kieli-vaarantaa-oikeusturvan/ (http://lehti.samizdat.info/2010/11/kansalaisten-sekava-kieli-vaarantaa-oikeusturvan/)


Otsikko: Vs: L-luokkien tyyppihyväksynnän uudistaminen – Asetusehdotukset komissiosta
Kirjoitti: Santtu - 30 Marraskuu 2010, 09:47:26
Väliaikatiedote: SMOTO:n ryhmä on parhaillaan Brysselissä tapaamassa komissiota sekä FEMA:n muita jäseniä tämän asian tiimoilta. Reissun päätavoite on määritellä komissiolle parametrit, joiden avulla komissio voi teettää liikennetilastoihin perustuvan tutkimuksen. Tutkimuksen avulla saadaan taustatietoa & faktoja tämän direktiivihankkeen eteenpäin viemiseksi ja/tai kumoamiseksi.

Sinänsä harmillista, että sinne ei kelpaa jo olemassaolevat tilastot joiden viesti on melko yksiselitteinen. Mutta käyhän se näinkin jos pääsemme oikeasti määrittelemään hankkeen kysymyksenasettelua. Kuulemme loppuviikosta reissusta palaavilta oliko tämä kohteliaisuuskäynti vai ihan oikea tilaisuus vaikuttaa.


Otsikko: Vs: L-luokkien tyyppihyväksynnän uudistaminen – Asetusehdotukset komissiosta
Kirjoitti: Tuusulan T-Bone - 02 Joulukuu 2010, 20:30:20
Kävin SMOTO:n mukana Rysselissä. Avaan aiheesta kohtapuoleen uuden ketjun, tuli nimittäin paljon uutta mielenkiintoista asiaa.