MMAF Forum

Yhdistyksen kanavat => Uutiset => Aiheen aloitti: MMAF Puheenjohtaja - 19 Kesäkuu 2007, 10:41:46



Otsikko: Moottoripyöräilijöille vaarallisia pikipaikkauksia 3-tiellä
Kirjoitti: MMAF Puheenjohtaja - 19 Kesäkuu 2007, 10:41:46
Suomen Motoristit Ry (SMOTO) varoittaa moottoripyöräilijöitä erittäin vaarallisesta tieosuudesta 3-tiellä. Vaarallinen tieosuus on 3-tiellä (Tampereen moottoritie) välillä Kehä1 – Riihimäki.

Tiellä on tehty ns ”pikipaikkauksia” eli tien keskiviivan kohdalla on korjattu kestopäällysteen halkeamia menetelmällä, joka muuttaa kohdan erittäin liukkaaksi ja moottoripyörälle vaaralliseksi.

SMOTOn saamien tietojen mukaan maanantaina 18.6.2007 on tieosuudella kaatunut ainakin kaksi moottoripyörää. Toisessa onnettomuudessa moottoripyörän kuljettaja menehtyi.

Motoristijärjestöt ovat jo pitkään yrittäneet vaikuttaa tiehallintoon, että se valvoisi tienpitoa tarkemmin, koska kyseiset vaaralliset paikkausmenetelmät ovat tiehallinnon ohjeiden vastaisia. SMOTO kysyy, montako motoristia on vielä kuoltava ennen kuin moottoripyöräilijöiden liikenneturvallisuus otetaan myös tienpidossa tosissaan. SMOTO pyytää viranomaisia selvittämään, onko tienpidossa syyllistytty määräysten tai lain vastaiseen menettelyyn ja kuolemaan johtaneen onnettomuuden aiheuttamiseen.

SMOTO kehottaa kaikkia motoristeja välttämään Tampereen moottoritien käyttöä, kunnes vaarallinen osuus on korjattu.

SMOTO toivoo myös motoristeilta tietoja vastaavista vaarallisista tien kohdista muualla Suomessa.

Lisätietoja:
Juha Liesilinna, puh.040 501 2587
Jarmo  Jokilampi, puh. 0400 636 397
Ari Tiensuu, puh. 040-7228942
http://www.smoto.fi/ (http://www.smoto.fi/)

18.06.2007 - SMOTO:n kerho ja lehdistötiedote
(http://i160.photobucket.com/albums/t179/SanttuAhonen/3-tien%20paikkaus/20062007715.jpg) (http://i160.photobucket.com/albums/t179/SanttuAhonen/3-tien%20paikkaus/20062007715.jpg)
Kuva vaarallisesta pikisaumasta 3-tiellä.


Otsikko: Vs: Moottoripyöräilijöille vaarallisia pikipaikkauksia 3-tiellä
Kirjoitti: Santtu - 20 Kesäkuu 2007, 12:19:53
Kansanedustaja Raimo Vistbacka on tehnyt kirjallisen kysymyksen (211/2007 vp) (http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_211_2007_p.shtml) yllämainituista vaarallisista paikkauksista.

Kansanedustaja Vistbacka penää hallitukselta tietoja siitä, onko hallitus tietoinen valtatien 3 moottoritieosuudella Helsinki-Hyvinkää suoritettujen moottoritien kaistojen välisen keskisauman kunnostustöiden aiheuttamasta ajotien liukkaudesta ja tästä johtuvasta liikenneturvallisuuden vakavasta heikentymisestä ja liikenneonnettomuuksista, mikä taho on vastuussa silloin, kun tällaisten kunnostustöiden, mutta myös Tiehallinnon hitaan reagoinnin vuoksi menetetään ihmishenkiä ja mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, ettei vastaavanlaisia tilanteita pääse syntymään tulevaisuudessa?

Kuvia korjaustyöstä: http://s160.photobucket.com/albums/t179/SanttuAhonen/3-tien%20paikkaus/


Otsikko: Vs: Moottoripyöräilijöille vaarallisia pikipaikkauksia 3-tiellä
Kirjoitti: Santtu - 06 Heinäkuu 2007, 18:59:00
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200707066325502_uu.shtml
Lainaus käyttäjältä: Iltalehti
Poliisi varoittaa liukkaasta kolmostiestä 6.7.2007 18:38

Kolmostiellä ei ole saatu valmiiksi karhennustöitä, joita tehdään sadesäällä vaarallisen liukkaaksi osoittautuneelle pikipaikkaukselle.

- Pikivanoja on jäänyt karhentamatta vielä paikoitellen Nurmijärven ja Klaukkalan välillä Helsinkiin päin tulevan liikenteen kaistoilla. Varsinkin sadekelillä pikivanat ovat vaarallisen liukkaita erityisesti moottoripyöräilijöille, tähdentää Liikkuva poliisi.

Tiehallinto ei ole tehnyt vielä karhennusta kokonaan, ja tieosuudella pidetään edelleen varoitusmerkkejä. Poliisin tietojen mukaan Tiehallinto jatkaa korjaustyötä maanantaina.


3-tien pikipaikkaus on toistaiseksi vaatinut yhden kuolonuhrin. Samaan tiliin voidaan laskea useampi loukkaantuminen, mustelmia sekä monta hajonnutta moottoripyörää. Tiehallinnon osalta kyse ei voi olla tiedon puutteesta. Pikipaikkaukset tiedetään liukkaiksi ja tästä nimenomaisesta ongelmasta kerrottin tienkäyttäjän linjalle jo toukokuussa.

Valitettavasti 3-tielle tehty paikkauksen karhennus on ainakin osittain epäonnistunut. Motoristeilta tulleen palautteen perusteella tehty työ ei vastaa odotuksia turvallisesta tienpidosta. Liukastelulta jo karhennetuilla osuuksilla ei edelleenkään ole vältytty. Poliisi julkaisi asiasta oman tiedotteensa tänään.

Pahempaa on kuitenkin tiedossa. Harrastajilta tulleen tiedon perusteella 4-tielle Mäntsälän ja Lahden väliin on vedetty kokonaan uutta, karhentamatonta, leveää ja liukasta saumaa. Jos tämä todellakin on samaa tappajanauhaa kuin 3-tiellä olen ällistykseltäni täysin sanaton. Varmaan paikallinen tiemestari tulee lähiaikoina kertomaan, kuinka paikkauksen liukkaus tuli yllätyksenä.

Liikenneturvallisuuden nollasuunnitelma tuntuu melko turhauttavalta, jos tienpidossa tehdään jatkuvasti ja peräkkäin näin karkeita virheitä. Montako kuolonuhria asian kuntoon saattamiseksi tarvitaan? Eikö myös tienpitäjä tai -suunnittelija voi syyllistyä liikeneturvallisuuden vaarantamiseen?


Otsikko: Vs: Moottoripyöräilijöille vaarallisia pikipaikkauksia 3-tiellä
Kirjoitti: Santtu - 07 Heinäkuu 2007, 20:42:22
Kävin tänään Joutsan reissulla katsomassa ja kuvaamassa (http://s160.photobucket.com/albums/t179/SanttuAhonen/3-tien%20paikkaus/) ym. 4-tien pikisaumaa. Sauma ei sateen jälkeen märällä tiellä ja autolla tuntunut yhtä pahalta kuin se mitä 3-tiellä oli ennen karhennusta. Liukas se toki oli mutta näytti ja tuntui karhennetulta.

Liikenteen takia en päässyt tuota 4-tien saumaa kovin tarkkaan tutkimaan. Ja kitkakertoimista on vaikea sanoa mitään. Joka tapauksessa sen kirkkaus vaihtelee mikä viittaa sileyden ja karheuden vaihteluun, mikä taas viittaa kitkakertoimen vaihteluun...
(http://i160.photobucket.com/albums/t179/SanttuAhonen/3-tien%20paikkaus/07072007932.jpg) (http://i160.photobucket.com/albums/t179/SanttuAhonen/3-tien%20paikkaus/07072007932.jpg)
Pikipaikkausta 4-tiellä. Kuvat Orimattilan kohdalta. Paikkausta on vain etelään johtavalla puolella moottoritietä.


Otsikko: Vs: Moottoripyöräilijöille vaarallisia pikipaikkauksia 3-tiellä
Kirjoitti: Santtu - 11 Heinäkuu 2007, 21:23:51
Tiehallinto:
  • Keskisauman karhennusta valtatiellä 3 korjataan (http://www.tiehallinto.fi/servlet/page?_pageid=68&_dad=julia&_schema=PORTAL30&kieli=fi&menu=9859&_pageid=71&kieli=fi&linkki=19438&julkaisu=6691)
  • Täristävät tiemerkinnät varoittavat kuljettajaa  (http://www.tiehallinto.fi/servlet/page?_pageid=73&_dad=julia&_schema=PORTAL30&menu=9920&_pageid=71&kieli=fi&linkki=19598&julkaisu=6844) - Luovutaan valtakunnan kattavasta keskikaidevisiosta?
  • Liukkaita keskisauman paikkauksia nelostiellä (http://www.tiehallinto.fi/servlet/page?_pageid=73&_dad=julia&_schema=PORTAL30&menu=9937&_pageid=71&kieli=fi&linkki=19639&julkaisu=6859) - Ne on sittenkin erityisen liukkaita...


Otsikko: Vs: Moottoripyöräilijöille vaarallisia pikipaikkauksia 3-tiellä
Kirjoitti: Santtu - 07 Toukokuu 2008, 10:05:02
Lainaus käyttäjältä: SMOTOn hallituksen kokoustiedotteesta poimittua
Asfaltin bitumipitoisuutta nostetaan (4.5.2008 )

Julkisuudessa on kerrottu, että Suomessa ryhdytään käyttämään entistä bitumipitoisempaa asfalttia päällystevaurioiden vähentämiseksi. Tieto herätti moottoripyöräilijöissä huolta siitä, että asfalttipäällysteiden liukkaus tästä lisääntyisi.

SMOTO kysyi asiaa Tiehallinnolta ja Lemminkäiseltä. Vastausten mukaan bitumipitoisuuden lisäys on promilleluokkaa. Aiemmin on käytetty bitumipitoisuudeltaan ohjearvojen alarajoilla olevaa asfalttia ja nyt aiotaan ryhtyä käyttämään bitumipitoisuudeltaan ohjearvojen keskivaiheilla olevaa asfalttia. Vastausten mukaan vaikutukset kitkaan ovat pienet, lopullisia mittauksia päästään kuitenkin tekemään vasta, kun uutta asfalttia saadaan käyttöön.

Mielestäni tätä pitäisi vastustaa jos kitkamittauksia ja muita turvallisuusvaikutuksia moottoripyörille ei ole otettu huomioon ennen päätöksentekoa.

Katso myös: Tiehallinnon Uudenmaan tiepiiri varoittaa kolmostien saumapaikkausten liukkaudesta (15.4.2008) (http://www.tiehallinto.fi/servlet/page?_pageid=70&_dad=julia&_schema=PORTAL30&menu=11401&_pageid=71&kieli=fi&linkki=24019&julkaisu=8144)

Siihen viime syksyn tutkintapyyntöön ei vielä ole tullut vastausta (tilanne 15.3.2008). Sen avulla saatiin kuitenkin ovet auki ja kontaktit paikalleen mm. Tiehallinnon kanssa.


Otsikko: Vs: Moottoripyöräilijöille vaarallisia pikipaikkauksia 3-tiellä
Kirjoitti: Juvakka - 07 Toukokuu 2008, 17:01:01
Laitampa tähän vaikkei 3-tiellä olekkaan...

6-tiellä ns. Imatran motarilla on paikkailtu niin tiellä kuin myös rampeissa. Eikä tää varmaan oo ainoa paikka tässä maailman suurimmassa tiemuseossa...