MMAF Forum

Yhdistyksen kanavat => Uutiset => Aiheen aloitti: Santtu - 29 Kesäkuu 2011, 10:04:26



Otsikko: Ässäkulman normipäivä
Kirjoitti: Santtu - 29 Kesäkuu 2011, 10:04:26
Lahden moottoripyörämuseo ja Ace Corner avasi ovensa perjantaina kesäkuun 10 päivä. Kyseessä on merkkitapaus joka ansaitsee uutisen kolmesta syystä. Ensinnäkin, tämä on Suomen ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa pelkästään moottoripyöriin erikoistunut museo. Toisekseen, Lahden Ace Corner on ainoa maailmankuulun Lontoon Ace Cafe tavaramerkin kantaja Englannin ulkopuolella. Kolmanneksi, moottoriharrastajien hengailupaikkoja on todella harvassa. Museon ja kahvilan takana häärää mies, joka on näin tehnyt moottoripyöräilyn ja ajoneuvojen harrastuksen kulttuurin eteen paljon suuremman asian kuin äkkiseltään arvaisi.

Kahvila-Museo sijaitsee Lahden pohjoispuolella, Mukkulan kaupunginosassa Vesijärven rannalla. Alue on telakka- ja teollisuusaluetta. Kahvilan edessä on reilusti tilaa bändien lavoille ja tietenkin ajoneuvoille. Aurinkokin mahtuu hyvin porottamaan länteen antavalle terassille näin kesällä aina myöhäiseen iltaan asti.

Juttelin kahvilassa ja museossa koko hankkeen moottorin Riku Roudon kanssa.
- Nyt kun homma on saatu pystyyn niin olisi lomalle tarvetta, sen verran tässä on mennyt paukkuja, tarinoi Riku ja läväyttää päälle jälleen tunnetun korvasta-korvaan hymynsä.
Kerrottakoon samantien niille jotka eivät Lahden skeneä tunne, että Riku pyörittää Lahdessa isohkoa moottoripyöräalan yritystä nimeltään RikuMotor. Siis tämän museo- ja kahvilahomman lisäksi.

Avajaisviikonloppuna parkkipaikka ja läheiset tiet olivat tupaten täynnä toinen toistaan hienompia rakennettuja autoja. Jos nyt autoista sopii tällä palstalla puhua. Prätkiäkin oli sattunut paikalle joitakin kymmeniä. Tila kuin huutaa jokailtaista ride-in näyttelyä rakennetuille ajoneuvoille ja moottoripyörille ja jos kelit jatkuvat tällaisena sellainen sinne varmaankin muodostuu.

Prätkät museolle keskiviikkoisin 17-20:00

Museolla on tapaaminen moottoripyörille keskiviikkoisin kello 17:00-20:00 aina elokuun loppuun asti. Kannattaa siis käydä kurkkaamassa mesta.
(http://1.bp.blogspot.com/-jLBxpAMJzJ0/TfhgBrB00OI/AAAAAAAAAes/5bq7ARkptY8/s320/IMG_6989.JPG)
Ace Corner -sopimuksen allekirjoitustilaisuus MP11-messuilla helmikuussa

(http://3.bp.blogspot.com/-jSkXgRFeN6E/Tfhfqz2QOlI/AAAAAAAAAdM/b4Vf3zNXs80/s1600/20110611_001.jpg)

(http://2.bp.blogspot.com/-sZrdZYjHojM/Tfhfym2yJ2I/AAAAAAAAAds/arQp8ESGaPo/s1600/20110611_012.jpg)