MMAF Forum

Yhdistyksen kanavat => Uutiset => Aiheen aloitti: MMAF Puheenjohtaja - 09 Tammikuu 2008, 12:53:16



Otsikko: MMAF 10. juhlavuosi - Joukossa on voimaa
Kirjoitti: MMAF Puheenjohtaja - 09 Tammikuu 2008, 12:53:16
MMAF 10. juhlavuosi
Joukossa on voimaa

Ei tarvitse muistella montaakaan vuotta taaksepäin, kun jouduimme prätkiä rakennellessamme taipumaan käsittämättömiin kompromisseihin olemassaolevien säädösten ja lakien puitteissa. Yksittäisen harrastajan hammasten kiristely ja epätoivon ruokkima kiroilu ei juuri johtanut kuin ylilyönteihin, sekä kärjistyneisiin tilanteisiin virkavallan kanssa. Pienen ihmisen huuto ei tavoittanut kansaa johtavien korvia, saati johtanut mihinkään.

Tallien uumenissa alkoi 90-luvun lopussa kyteä muutakin kuin hitsauskipinän sytyttämä roskapönttö. Pieni joukko rakentelijoita syventyi miettimään miten asioihin saataisiin muutoksia ja todettiin, että asioita täytyy ajaa organisoidusti ja oikeaoppisesti, pelkkä esson baarissa kiukuttelu ei johtaisi mihinkään. Joukkio toi näitä ajatuksiaan julki, huomaten niiden saavan kannatusta enenemissä määrin ja pian pieni ihminen ei ollut enään yksin huutonsa kanssa. Vuonna 1998 rakentelijoiden etuja ajamaan perustettiin MMAF.

Missä nyt mennään

Tästä on nyt kulunut kymmenen vuotta ja mihin siinä ajassa on päästy, oliko kaunis ajatus muutoksesta liian korkealle asetettu? Ei ollut, MMAF on tällä hetkellä arvostettu ja hallituksessa tiedostettu asiansa tunteva edunvalvontajärjestö. Menneenä vuonna olemme olleet mukana muun muassa AKE:n johtamassa työryhmässä, joka käsittelee vaihtoehtoisia teknisiä hyväksyntävaatimuksia ja testausmenettelyjä. Yhdistyksellämme on merkittävä ja aktiivinen rooli tutkimustiedon tuottajana sekä kehittämisehdotusten valmistelijana moottoripyörien osalta.

MMAF on ollut vast’ikään myös kuultavana liikenne- ja viestintäministeriössä ulkomailta yksittäiskappaleina tuotujen ajoneuvojen hyväksyntävaatimusten keventämistä koskevan lainsäädännön kehittämishankkeeseen liittyen, sekä osallistunut SMOTO:n avustajana käytettynä maahantuotua moottoripyörää koskevaan oikeuskäsittelyyn, joka on par’aikaa vireillä korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

MMAF’n omavalmisteprojektia, Silver Bulletia, käytettiin 2007 (ja käytetään jatkossakin) tutkimustiedon hankkimiseen mm. jarrujen, ajodynamiikan, valaisimien, sähkömagneettisen häiriösäteilyn sekä eräiden muiden teknisten ratkaisujen osalta. Lisäksi Bullet oli viranomaisten ja kansanedustajien koeajettavissa edelliskesänä järjestetyssä Motoparlamentissa Alastaron moottoriradalla.

Lainsäädännön kehittämisen pohjaksi tarvittavaa tutkimustoimintaa on tehty muutoinkin runsaasti. Valmiita tuloksia ja sitä myöten lainsäädännön kehittämisehdotuksia on saatu Silver Bullet-projektin tuomien tulosten lisäksi mm. melun ja pakokaasupäästöjen testaamisesta, sekä eräistä muista pienemmistä asioista, kuten valaisinlaitteiden asennus- ja komponenttivaatimuksista. Lisäksi omavalmisteisten runkojen hyväksynnästä on laadittu tutkimussuunnitelma, joka tullaan toteuttamaan vuoden 2008 aikana.

Jarrutestausta tullaan jatkossa tarjoamaan yksittäisen harrastajan tarpeisiinkin, esimerkiksi sellaisille ulkomailta tuoduille moottoripyörille, joille ei muualta ole saatavissa todistusta jarrujen vaatimustenmukaisuudesta.

Lainsäädännön kehittämisehdotukset julkaistaan kootusti yllä mainitun Ajoneuvohallintokeskuksen työryhmän loppuraportin yhteydessä; osaan ehdotuksista voi tutustua jo nyt täällä MMAF:n kotisivuilla (http://www.mmaf.fi/documents/).

Hallitus on myös vuodesta 2006 alkaen valmistellut MMAF:lle roolia omavalmisteisten ja muutettujen moottoripyörien teknisenä tarkastajana. Vuoden 2007 kuluessa tässä työssä on edistytty merkittävästi ja MMAF:lle valmistellaan yllä mainitussa Ajoneuvohallintokeskuksen työryhmässä virallista roolia kansallisena testipalvelujen tuottajana.

MMAF on myös näkynyt ja kuulunut alan tapahtumien kautta, joihin on osallistuttu ympäri suomen, kiireistä huolimatta. Merkittävin häpeninki meille on luonnollisesti MMAF’n oma Helsinki Bike Show, rakenneltujen moottoripyörien ilmainen drive-in näyttely.

Tulevaisuus on käsissänne

Siinä isoimia highlighteja viime aikaisista projekteista ja voidaan sanoa, että homma rokkaa hienosti!
Kymmenen vuotta on käytetty tehokkaasti ja oikein kohdistettu edunvalvontatyö lisää päättäjien ymmärrystä kaikkien meidän rakentelijoiden tarpeita kohtaan ja kasvattaa aitoa kiinnostusta moottoripyörien rakenteluun ja harrastuksen kehittämiseen. Tämä puolestaan luo lisää tarvetta etujen ajamiselle ja MMAF kaipaakin entistä enemmän osallistumista jäseniltään. Tule esim. mukaan MP08-näyttelyn yhteydessä 2.2. järjestettävään vuosikokoukseen (http://www.mmaf.fi/forum/index.php?topic=241.0) Helsingin Messukeskukseen.

Vuosi 2008 on MMAF’n 10. juhlavuosi ja kaipaamme myös jäsenien ideoita, sekä ehdotuksia kuinka juhlistaa kymppivuotista taipalettamme, ottakaahan kontaktia!

Onnea kymmenvuotiaalle ”Maffille”, kiitos kaikille jäsenille kannatuksesta, tekijöille työstä ja jatketaan puskemista – joukossa on voimaa!