MMAF Forum

Yhdistyksen kanavat => Uutiset => Aiheen aloitti: Santtu - 23 Lokakuu 2008, 09:40:15



Otsikko: SMOTOn syyskokous valitsi hallituksen ja linjasi tulevaisuutta
Kirjoitti: Santtu - 23 Lokakuu 2008, 09:40:15
SMOTO siirtyi tämän vuoden alussa kahden vuosikokouksen systeemiin joka parantaa ja helpottaa mm. jäsenkerhojen talouden suunnittelua. Kokous pidettiin 18.10.2008 Uudessakaupungissa. Paikalla oli yli 30 jäsenkerhon edustus, myös MMAF:n edustaja oli paikalla.

Kokouksessa saatiin kattava selvitys SMOTOn taloustilanteesta. Tilanne näyttää olevan hyvällä mallilla ja kansallisen kattojärjestömme tulevaisuus on muutaman ison kerhon eroamisesta huolimatta vahvalla pohjalla. Jäsenmaksuihin ei tehty muutoksia, eli kerhojen jäsenmaksu pysyy samana kuin tänäkin vuonna. Jäsenmaksu koostuu kahdesta osasta, FEMA:n ja SMOTO:n opsuuksista. Vuonna 2009 FEMA-osuus on 1 ? /jäsen ja SMOTO-osuus 2,60 ?/jäsen. FEMA-osuus (1 ?) maksetaan kaikista yli 16-vuotiaista jäsenistä. SMOTO-osuutta kerhot maksavat jäsenmaksuleikkurin mukaan 750 jäseneen asti, sen yli menevistä jäsenistä ei makseta SMOTO-osuutta.

Toimintasuunnitelman mukaisesti SMOTO jatkaa edunvalvontatyötä vuonna 2009 edelleen sekä kotimaassa että FEMAn kautta EU-tasolla. Edunvalvonnan tavoitteena on, että moottoripyöräilyä ei rajoiteta enempää kuin liikenneturvallisuuden tai ympäristön kannalta on välttämätöntä. Lainsäädäntöä seurataan ja siihen vaikutetaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa sekä asiantuntijana että lausunnonantajana. Tätä varten SMOTOlla on olemassa hyvät kontaktit poliittisiin päättäjiin, virkamiehiin ja sidosryhmiin. Näitä kontakteja pidetään aktiivisesti yllä ja kehitetään edelleen. Tässä työssä erityisen tärkeä on kesäkuussa järjestettävä Motoparlamentti, jonne kutsutaan taas useita mp-harrastukseen vaikuttavia päättäjiä ja virkamiehiä.
SMOTO on varannut rahaa mm. rakentelijoiden kannalta valmisteilla olevan ja erittäin mielenkiintoisen tyyppidirektiivin vastustamiseen ja muuttamiseen harrastajien kannalta mielekkääksi. Pahimpina ongelmina on vanha mallisuoja- ja roplauskielto joka tekisi kaikesta korjaamisesta ja rakentelusta muilla kuin valmistajien omilla osilla lopun. Samalla kuolisi kaikenlainen pienyrittäminen, pelikentälle kun ei olisi pääsyä kuin muutamilla megavalmistajilla. MMAF pääsee tähän FEMA:n koordinoimaan työhön SMOTO:n kautta.

Yhdistyksen viralliset kokoukset järjestetään vuonna 2009 sääntöjen mukaisesti: kevätkokous helmi-huhtikuussa ja syyskokous syys-marraskuussa. Kevätkokous on samalla SMOTOn 20-vutoisjuhlakokous ja se pidetään 14.3. Forssassa. Kokouksen isännöi Jokioisten Moottoripyöräilijät ry. Syyskokouksen tarkkaa päivämäärää ei vielä ole päätetty. Syyskokouksen yhteydessä järjestetään myös kerhokonferenssi jäsenkerhoille.

MMAF oli tehnyt kaksi esitystä jäsenkokoukselle. Toinen koski ns. jäsenmaksuleikkurin poistamista mutta samalla määräämistä katto yhden kerhon äänimäärille. Toinen ehdotus koski toimintasuunnitelmaa, johon halusimme kirjata tavoitteen laajapohjaisesta kattojärjestöstä. Valitettavasti esityksemme tulivat sen verran myöhässä, että ne eivät ehtineet varsinaiselle esityslistalle. Kummastakin ehdotuksesta kirjattiin kuitenkin ponsi, jonka mukaan SMOTO:n hallituksen tulisi valmistella esitetyt asiat kevään vuosikokoukseen.

Syyskokous valitsi Juha Liesilinnan (MMAF) jatkamaan yhdistyksen puheenjohtajana vuonna 2009. Hallituksen jäsenistä erovuorossa olleet Jari Oksanen (Kanava MC), Jarmo Jokilampi (Moto Survival Finland) ja Jari-Pekka Stenroos (Konepyöräklubi) valittiin uudelleen hallitukseen. Hallituksen koko kasvoi yhdellä jäsenellä, kun hallitukseen valittiin uutena jäsenenä Risto Syrjä (Vmax Club Finland). Hallituksen jäsenien kausi on kaksivuotinen. Hallituksessa jatkavat ensi vuonna edelleen Timo Mäki (MMAF), Katariina Suokko (LBC) ja Sirpa Heiskanen (MotOrg).

Varsinaisen yhdistyksen kokouksen lisäksi saman päivän aikana pidettiin myös kerhokonferenssi jonka esityslista on vapaampi ja jossa voidaan käsitellä myös sääntöjen ulkopuolella olevia asioita. Paikalla oli kutsuttuna esitelmöijänä Kari Loimu joka kertoi melko kattavasti yhdistystoiminnan lakikuvioista, hallituksen tehtävistä ja vastuista.


Ennen kokousta käyty keskustelu:  SMOTOn syyskokous 18.10.2008 (http://www.mmaf.fi/forum/index.php?topic=494.0)