MMAF Forum

Yhdistyksen kanavat => Uutiset => Aiheen aloitti: Santtu - 29 Lokakuu 2008, 00:08:08



Otsikko: Testaustyörymän APU-2 raportti lausuntokierrokselle
Kirjoitti: Santtu - 29 Lokakuu 2008, 00:08:08
Liikenneministeriö lähetti lokakuun lopussa ns. APU-2 loppuraportin (http://www.mmaf.fi/documents/APU2-RakMuut-Omavalm-Loppuraportti-200806.pdf) lausuntokierrokselle. Toivoimme toki, että raportin ehdottamat lainmuutokset olisivat tulleet suoraan lausuttaviksi mutta näin ei siis käynyt. Ministeriö toivoo arviota raportin ehdotusten turvallisuus- ja ympäristövaikutuksista, soveltumisesta valvonnan tarpeisiin, vaikutuksesta ajoneuvovalmistajien ja -kaupan tasapuoliseen kohteluun sekä periaatteellisesta kysymyksestä Suomen sallia poikkeuksia EU-säädöksistä yksittäisille ajoneuvoille. Toive on lausuntojen antajia kohderyhmänä ajatelle sinänsä mielenkiintoinen, että merkittävimmät osapuolet olivat jo mukana kirjoittamassa kyseistä raporttia. Siten voisi siis olettaa, että nämä asiat on jo katettu.

Nyt marssijärjestys on siis se, että ensin kirjoitellaan lausunnot raportista ja jos löydöksiä ei ole, niin sitten lähtevät pykälät vastaavalle kierrokselle. Voimaantulon osalta ei kannata povata piruja seinille mutta harrastajien ja yrittäjien toiveena on ollut korjata nämä ongelmakohdat jo monta vuotta sitten.

Edellinen uutinen aiheesta: Testaustyöryhmän loppuraportti valmis (9.7.2008) (http://www.mmaf.fi/forum/index.php?topic=518.0)


Otsikko: Vs: Testaustyörymän APU-2 raportti lausuntokierrokselle
Kirjoitti: Tuusulan T-Bone - 29 Lokakuu 2008, 09:56:51
Tämä lausuntokierrosten määrä kuvaa mainiosti asian "poliittisluontoista" vaikeutta: täysimittaisen kopterin hyväksyminen Suomen maanteille on joillekin asiasta päättäville tahoille kova pala purtavaksi. Huolimatta siitä, että olemme ajat sitten osoittaneet, että oikein rakennettuna sellaisella pärjää liikenteessä mainiosti.

Asia on kuitenkin niin, kuten Santtu toteaa. Keskeiset sidosryhmät, AKE, katsastustoimipaikat, kotimaiset testauslaitokset sekä harrastajajärjestöt ovat olleet laatimassa jo kyseistä raporttia. Lisäksi ehdotuksilla on eduskunnan tuki. Pelkän raportin lähettäminen erikseen lausuntokierrokselle sekä lausunnonantajille esitettyjen kysymysten muotoilu jättävätkin helposti vaikutelman tarkoitushakuisesta vetkuttamisesta.

Toisaalta on kuitenkin hyvä, että asioista keskustellaan laajasti eri sidosryhmien kanssa. Tällä tavalla saadaan seulottua sisällöllisesti parhaat argumentit esille. Sitten pitäisi vain vielä muistaa, että sisällöllisesti parhaiden argumenttien pitäisi myös ohjata päätöksentekoa ja "strategiset", vain tiettyjen sidosryhmien etua kuvaavat argumentit olisi jätettävä omaan arvoonsa. Tässäpä haastetta änkyräosastolle! ;D

(Joo, Habermasit on luettu. ::))


Otsikko: Vs: Testaustyörymän APU-2 raportti lausuntokierrokselle
Kirjoitti: MMAF Puheenjohtaja - 09 Syyskuu 2009, 15:32:28
Oli unohtunut laittaa linkki tähän ketjuun. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ao. liite on toki ollut dokumenttiarkistossa (http://www.mmaf.fi/documents/) kaiken aikaa:

APU2-SMOTOn-Lausunto20081128.pdf (http://www.mmaf.fi/documents/APU2-SMOTOnLausunto20081128.pdf) - SMOTON vastaus lausuntopyyntöön ”Ajoneuvojen yksittäishyväksyntä ja rakenteen muuttaminen”-raportista ja siinä esitetyistä lainsäädännön kehittämisehdotuksista 28.11.2008.